Taiteilijan lausunto

Olen Joensuulaislähtöinen kuvanveistäjä ja asun tällä hetkellä Lappeenrannassa. Koulutukseltani olen kuva-artesaani sekä kuvataiteilija amk. Olen vuosien saatossa myös toiminut kuvataiteen opetustehtävissä sekä kulttuuritapahtumien tuottajana.

Pääasiallinen työskentelymateriaalini on savi ja keramiikka. Veistokseni ovat valtaosin esittäviä ja usein niissä on viitteitä luonnosta. Toisaalta myös ympäristö- ja yhteisötaide kiinnostavat. Inspiroidun ennemmin tunteesta ja hetken mielijohteesta, kuin pitkällisestä pohdinnasta. En suunnittele liikoja, vaan annan teokselle mahdollisuuden muotoutua omanlaisekseen.

Esittävien veistosten lisäksi olen viehättynyt herättelemään muutakin kuin pelkkää visuaalista maailmaa, koska useammat aistiärsykkeet yleensä voimistavat taiteenkokemusta. Haluan osallistaa katsojan mukaan ja näin ollen muuttaa hänet kokijaksi, osaksi teosta.